Ikä on vain numeroita! 71-vuotias Paul Lim eteni jatkoon MM-kisoissa

Paul Lim
Kuva: X.com

71-vuotias Paul Lim yllätti avauskierroksella, kun mies onnistui kaatamaan ruotsalaisen Jeffrey De Graafin eränumeroin 3-1.

De Graaf oli selkeä suosikki otteluun, joten ruotsalaisella piti olla kaikki mahdollisuudet mennä MM-kisojen toiselle kierrokselle. Peli ei kuitenkaan lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla, vaan tuloksen tekeminen sakkasi, vaikka mies heittikin kahdeksan kertaa 180 pisteen sarjan. Kuitenkin tasaisuus puuttui tekemisestä ja tämä näkyi keskiarvossa, joka jäi vain reiluun 86 pisteeseen. Tämä tarjosi loistavan sauman Limille, joka heitti vastaavaa tulosta.

Lim veikin ensimmäisen erän nimiinsä, mutta De Graaf onnistui seuraavassa erässä voittamaan ensimmäisenä kolme legiä. Ruotsalaisen heikoin esitys nähtiin 3. erässä, kun keskiarvo jäi alle 73 pisteeseen. Lim onnistui viemään erän ja pääsi ensimmäisenä hakemaan ottelun lopetusta.

Mainos:

De Graaf onnistui nostamaan tasoaan 4. erään, mutta se ei riittänyt, vaan kokenut Lim oli päättänyt napata jatkopaikan itselleen. Singaporelainen veikin 4. erän ja koko ottelun numeroin 3-1. Lim teki samalla historiaa, sillä hänestä tuli MM-kisojen historian vanhin ottelunsa voittanut pelaaja.

Seuraavalla kierroksella onkin sitten haaste maailman kärkeä, sillä vastaan asettuu Luke Humphries.

Paul Lim eteni jatkoon MM-kisoissa


Pelaajat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliRicky Evans ei petä! Sisääntulo MM-kisoihin todellista klassikkokamaa
Seuraava artikkeliCameron Menzies sekosi tappion jälkeen – hakkasi kätensä verille