Uskomaton taistelu! Alan Soutar ja Teemu Harju tarjosivat mielettömän trillerin

suomalaispelaajat Baltic Darts Teemu Harju Oulu Darts Cup Helsingissä World Cup of Darts Suomen Teemu Harjun
Kuva: PDC.tv

Dartsin MM-kisoissa nähtiin tiistain ensimmäisenä otteluna todella huikaiseva taisto, kun Alan Soutar ja Teemu Harju pelasivat pidemmän kaavan kautta.

Soutar oli selvä ennakkosuosikki otteluun, mikä näkyi varsinkin alussa. Skotti heitti aivan jäätävällä tasolla, sillä ensimmäinen erässä keskiarvo oli lähes 110. Näin ollen suomalaisella ei ollut mitään mahdollisuuksia, vaan Soutar vei ensimmäisen erän legein 3-0. Toisessa erässä tahti jatkui yhtä tylynä, joten Harjun vierailusta Ally Pallyyn oli vaarassa tulla todellinen turistireissu.

Skotti ei kuitenkaan pystynyt pitämään tasoaan enää kolmannessa erässä, kun taas Harju sai juonesta kiinni pienten onnistumisten myötä. Aloittavassa vuorossa ollut suomalainen pystyi pitämään kiinni omista aloituksistaan, joten Harju kavensi lukemat 1-2:een.

Mainos:

4. erä tarjosikin sellaista draamaan, jota ei voi käsikirjoittaa. Molemmat voittivat omat aloituksensa, joten edessä oli erän ratkaiseva legi, joka käynnistyi Soutarin heittovuorolla. Skotti oli niskan päällä lopetukseen asti, mikä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Soutar heitti matsitikkoja ohi oikealta ja vasemmalta, joten Harju sai omat saumansa. Suomalaisenkaan tikat eivät meinanneet millään löytään oikeaan tuplaan, kunnes lopulta Harju nappasi erävoiton ja tasoituksen itselleen.

Viimeisessä erässä draamaa tarjottiin yleisölle jälleen koko rahan edestä. Tällä kertaa myös Harju pääsi hakemaan ottelun voittoa useampaan kertaan, mutta onnistumiset kiersivät. Suomalaispelaaja teki aivan kaikkensa voiton eteen, mutta se lopullinen kruunu jäi haaveeksi.

Voittaja selvisi vasta 5-5-tilanteessa, kun ottelun voittaja ratkaistiin äkkikuolema-legillä. Harjun aloitusvuoro ei tällä kertaa toiminut, vaan Soutar onnistui viimeinen katkaisemaan ottelun.

Se on varmaa, että draamaltaan Harjun ottelu jätti ainakin pysyvän muistijäljen darts-ystävien mieleen, vaikka lopulta tulos olikin katkera.


Pelaajat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliTeemu Harju lavalla MM-kisoissa – tässä ennakkoasetelmat
Seuraava artikkeliTeemu Harjun kauluksen sisällä oli yllätysvieras MM-kisaottelussa – some repesi vitsailemaan