lauantai, 07.02.2026
KotiDartsin MM-kisat 2026 – otteluohjelma, live stream ja vedonlyönti

Dartsin MM-kisat 2026 – otteluohjelma, live stream ja vedonlyönti

Darts MM-kisat

Dartsin MM-Kisat 2026

Dartsin MM-kisat huipentavat aina vuoden, sillä maailman parhaat pelaajat taistelevat kovimmasta mahdollisesta tittelistä Lontoon Alexandra Palacessa. Turnaus käynnistyy aina joulukuussa hyvissä ajoin ennen joulua, mutta maailmanmestari saadaan selville aina vasta tammikuun puolella.

Näin ollen peleistä pääsee nauttimaan joka vuosi myös joulun välipäivinä, joten luvassa on monen viikon huikaiseva rypistys.

MM-kisat ovat ehdottomasti maailman rahakkain kilpailu dartsissa, sillä voittaja on kuitannut viime vuosina peräti 500 000 puntaa. Tämä tekee myös sen, että kyseessä on ylivoimaisesti myös seuratuin turnaus, joten ei ole ihme, että Ally Pally on jokaisena päivänä loppuunmyyty.

Dartsin huuma onkin kasvanut viime vuosina ympäri Euroopan ja varmasti suurin syy on juurikin MM-kisat, joita ihmiset ovat päätyneet katsomaan. Tapahtumassa on aivan poikkeuksellinen meininki, sillä yleisö pitää suorastaan fanaattista tunnelmaa illasta toiseen. Tämä on tarttunut myös muihin turnauksiin, joten nyt järjestäen jokaisessa isossa tapahtumassa sekä jopa pienemmissä on tajuton meininki.

Aikataulu

Torstai 11. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 21:00)

Perjantai 12. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Lauantai 13. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Sunnuntai 14. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Maanantai 15. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Tiistai 16. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Keskiviikko 17. joulukuuta

4x 1. kierros (klo 21:00)

Torstai 18. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Perjantai 19. joulukuuta
4x 1. kierros (klo 14:30)
4x 1. kierros (klo 21:00)

Lauantai 20. joulukuuta
4x 2. kierros (klo 14:30)
4x 2. kierros (klo 21:00)

Sunnuntai 21. joulukuuta
4x 2. kierros (klo 14:30)
4x 2. kierros (klo 21:00)

Maanantai 22. joulukuuta
4x 2. kierros (klo 14:30)
4x 2. kierros (klo 21:00)

Tiistai 23. joulukuuta
4x 2. kierros (klo 14:30)
4x 2. kierros (klo 21:00)

Lauantai 27. joulukuuta
3x 3. kierros (klo 14:30)
3x 3. kierros (klo 21:00)

Sunnuntai 28. joulukuuta
3x 3. kierros (klo 14:30)
3x 3. kierros (klo 21:00)

Maanantai 29. joulukuuta
3x 3. kierros (klo 14:30)
1x 3. kierros & 2x 4. kierros (klo 21:00)

Tiistai 30. joulukuuta
3x 4. kierros (klo 14:30)
3x 4. kierros (klo 21:00)

Torstai 1. tammikuuta
2x Puolivälierät (klo 14:30)
2x Puolivälierät (klo 21:00)

Perjantai 2. tammikuuta 
2x Välierät (klo 21:30)

Lauantai 3. tammikuuta
World Darts Championship Final (klo 22:00)

Dartsin MM-kisat 2026 – otteluohjelma, tulokset ja kaavio

1. kierros

Torstai 11. joulukuuta klo 21:00
Kim Huybrechts v Arno Merk 1-3
Michael Smith v Lisa Ashton 3-0
Luke Littler v Darius Labanauskas 3-0
Madars Razma v Jamai van den Herik 3-1

Perjantai 12. joulukuuta klo 14:30
Niels Zonneveld v Haupai Puha 3-0
Ian White v Mervyn King 3-2
Ryan Searle v Chris Landman 3-0
Rob Cross v Cor Dekker 3-0

Perjantai 12. joulukuuta klo 21:00
Ross Smith v Andreas Harrysson 2-3
Ricky Evans v Man Lok Leung 3-0
Gian van Veen v Cristo Reyes 3-1
Damon Heta v Steve Lennon 3-1

Lauantai 13. joulukuuta klo 14:30
Mario Vandenbogaerde v David Davies 0-3
Andrew Gilding v Cam Crabtree 3-1
Luke Woodhouse v Boris Krcmar 3-1
Gary Anderson v Adam Hunt 3-2

Lauantai 13. joulukuuta klo 21:00
Jeffrey de Graaf v Paul Lim 1-3
Wessel Nijman v Karel Sedlacek 3-0
Luke Humphries v Ted Evetts 3-1
Gabriel Clemens v Alex Spellman 3-0

Sunnuntai 14. joulukuuta klo 14:30
Ritchie Edhouse v Jonny Tata 0-3
Dom Taylor v Oskar Lukasiak 3-0
Richard Veenstra v Nitin Kumar 2-3
Joe Cullen v Bradley Brooks 3-0

Sunnuntai 14. joulukuuta klo 21:00
Lukas Wenig v Wesley Plaisier 1-3
Dimitri Van den Bergh v Darren Beveridge 0-3
Stephen Bunting v Sebastian Bialecki 3-2
James Hurrell v Stowe Buntz 3-1

Maanantai 15. joulukuuta klo 14:30
Brendan Dolan v Tavis Dudeney 3-1
Cameron Menzies v Charlie Manby 2-3
Mensur Suljovic v David Cameron 3-1
Peter Wright v Noa-Lynn van Leuven 3-0

Maanantai 15. joulukuuta klo 21:00
Martin Lukeman v Max Hopp 1-3
Dirk van Duijvenbode v Andy Baetens 3-2
Jonny Clayton v Adam Lipscombe 3-1
Connor Scutt v Simon Whitlock 3-2

Tiistai 16. joulukuuta klo 14:30
Alan Soutar v Teemu Harju 3-2
Nick Kenny v Justin Hood 0-3
Scott Williams v Paolo Nebrida 3-0
Chris Dobey v Xiaochen Zong 3-1

Tiistai 16. joulukuuta klo 21:00
Ricardo Pietreczko v Jose de Sousa 3-1
Danny Noppert v Jurjen van der Velde 3-1
Gerwyn Price v Adam Gawlas 3-0
Niko Springer v Joe Comito 1-3

Keskiviikko 17. joulukuuta klo 21:00
Matt Campbell v Adam Sevada 1-3
Raymond van Barneveld v Stefan Bellmont 0-3
James Wade v Ryusei Azemoto 3-0
Martin Schindler v Stephen Burton 3-1

Torstai 18. joulukuuta klo 14:30
Callan Rydz v Patrik Kovacs 3-0
Thibault Tricole v Motomu Sakai 0-3
Ryan Joyce v Owen Bates 3-0
Mike De Decker v David Munyua 2-3

Torstai 18. joulukuuta klo 21:00
Jermaine Wattimena v Dominik Gruellich 3-2
Dave Chisnall v Fallon Sherrock 3-0
Michael van Gerwen v Mitsuhiko Tatsunami 3-1
Krzysztof Ratajski v Alexis Toylo 3-0

Perjantai 19. joulukuuta klo 14:30
Kevin Doets v Matthew Dennant 3-1
Ryan Meikle v Jesus Salate 3-0
Mickey Mansell v Leonard Gates 2-3
Josh Rock v Gemma Hayter 3-1

Perjantai 19. joulukuuta klo 21:00
William O’Connor v Krzysztof Kciuk 3-0
Daryl Gurney v Beau Greaves 3-2
Nathan Aspinall v Lourence Ilagan 3-1
Keane Barry v Tim Pusey 3-0

2. kierros

Lauantai 20. joulukuuta klo 14:30
Ryan Searle vs Brendan Dolan 3-0
Andreas Harrysson vs Motomu Sakai 3-0
James Hurrell vs Dirk van Duijvenbode 3-2
Ricardo Pietreczko vs Dave Chisnall 3-2

Lauantai 20. joulukuuta klo 21:00
Niels Zonneveld vs Michael Smith 3-1
Chris Dobey vs Andrew Gilding 1-3
Stephen Bunting vs Nitin Kumar 3-0
Jonny Clayton vs Dom Taylor 3-0

Sunnuntai 21. joulukuuta klo 14:30
Ryan Joyce vs Krzysztof Ratajski 1-3
Joe Cullen vs Mensur Suljovic 1-3
Luke Woodhouse vs Max Hopp 3-0
Rob Cross vs Ian White 3-1

Sunnuntai 21. joulukuuta klo 21:00
Martin Schindler vs Keane Barry 3-0
Gerwyn Price vs Wesley Plaisier 0-3
Luke Littler vs David Davies 3-0
Damon Heta vs Stefan Bellmont 3-2

Maanantai 22. joulukuuta klo 14:30
Darren Beveridge vs Madars Razma 1-3
Wessel Nijman vs Gabriel Clemens 0-3
David Munyua vs Kevin Doets 0-3
James Wade vs Ricky Evans 2-3

Maanantai 22. joulukuuta klo 21:00
Gian Van Veen vs Alan Soutar 3-1
Nathan Aspinall vs Leonard Gates 3-0
Luke Humphries vs Paul Lim 3-0
Charlie Manby vs Adam Sevada 3-0

Tiistai 23. joulukuuta klo 14:30
Jonny Tata vs Ryan Meikle 2-3
Daryl Gurney vs Callan Rydz 2-3
Jermaine Wattimena vs Scott Williams 3-2
Peter Wright vs Arno Merk 0-3

Tiistai 23. joulukuuta klo 21:00
Danny Noppert vs Justin Hood 2-3
Gary Anderson vs Connor Scutt 3-1
Michael van Gerwen vs William O’Connor 3-1
Josh Rock vs Joe Comito 3-0

3. kierros

Lauantai 27.12. klo 14:30
Wesley Plaisier vs Krzysztof Ratajski 3-4
Andrew Gilding vs Luke Woodhouse 1-4
Jonny Clayton vs Niels Zonneveld 4-3

Lauantai 27.12. klo 21:00
Andreas Harrysson vs Ricardo Pietreczko 4-2
Stephen Bunting vs James Hurrell 3-4
Luke Littler vs Mensur Suljovic 4-0

Sunnuntai 28.12. klo 14:30
Martin Schindler vs Ryan Searle 0-4
Damon Heta vs Rob Cross 0-4
Gary Anderson vs Jermaine Wattimena 4-3

Sunnuntai 28.12. klo 21:00
Gian van Veen vs Madars Razma 4-1
Luke Humphries vs Gabriel Clemens 4-2
Michael van Gerwen vs Arno Merk 4-1

Maanantai 29.12. klo 14:30
Justin Hood vs Ryan Meikle 4-1
Ricky Evans vs Charlie Manby 2-4
Nathan Aspinall vs Kevin Doets 3-4

Maanantai 29.12. klo 21:00
Josh Rock vs Callan Rydz 4-1

4. kierros

Maanantai 29.12. klo 22:25 James Hurrell – Ryan Searle 0-4
Maanantai 29.12. klo 23:40 Luke Littler – Rob Cross 4-2

Tiistai 30.12. klo 14:40 Luke Woodhouse – Krzysztof Ratajski 2-4
Tiistai 30.12. klo 15:55 Jonny Clayton – Andreas Harrysson 4-2
Tiistai 30.12. klo 17:10 Justin Hood – Josh Rock 4-0
Tiistai 30.12. klo klo 21:10 Charlie Manby – Gian van Veen 1-4
Tiistai 30.12. klo 22:25 Michael van Gerwen – Gary Anderson 1-4
Tiistai 30.12. klo 23:40 Luke Humphries – Kevin Doets 4-1

Puolivälierät

To 1.1. Klo 14:40 Ryan Searle – Jonny Clayton 5-2
To 1.1. Klo 16:10 Gary Anderson – Justin Hood 5-2
To 1.1. Klo 21:10 Luke Littler – Krzysztof Ratajski 5-0
To 1.1. Klo 22:40 Luke Humphries – Gian van Veen 1-5

Välierät

Pe 2.1. klo 21:40 Luke Littler – Ryan Searle 6-1
Pe 2.1. Klo 23:30 Gian van Veen – Gary Anderson 6-3

MM-finaali

3.1. klo 22:15 Luke Littler – Gian van Veen

Dartsin MM-kisojen liput

Lipunmyynti MM-kisoihin käynnistyy aina loppukesästä. Ensimmäisenä ostovuoroon pääsevät PDC:n jäsenet, jotka ostavat käytännössä kaikki liput. Näin ollen taistellaksesi lipuista sinun tulee ostaa jäsenyys, joka maksaa joitakin kymmeniä puntia vuodessa. Jäsenien jälkeen lipunmyynti aukeaa uutiskirjeen tilaajille, minkä jälkeen on luvassa vasta yleinen lipunmyynti. Suurin osa jääkin vuosi toisensa jälkeen ilman lippuja MM-kisoihin, joten myös välittäjien tarjoamissa palveluissa lipuista pyydetään aivan sikamaisia hintoja.

Tämä itsessään tekee varmasti myös sen, että Ally Pallyssa on tunnelma aivan tapissa, koska kokemuksena se on niin ainutlaatuinen.

Vuoden 2025 MM-kisoja koskeva kiinnostus oli ennätyksellistä, joten liput menivät välittömästi kuumille kiville. Onnekkaimmat fanit voivat vielä saada liput jonkin luotettavan lippuvälittäjän kautta, mutta yleisesti kaikki päivät ovat loppuunmyytyjä.

Dartsin maailmanmestarit:

Ylivoimaisesti eniten maailmanmestaruuksia on Englannin Phil Taylorilla, joka voitti urallaan peräti 14 kertaa maailmanmestaruuden. Vuosien 1995-2006 välisenä aikana legenda voitti 12 tarjolla olleesta maailmanmestaruudesta peräti 11. Viimeisin Taylorin maailmanmestaruuksista tuli vuonna 2013. Se kertonee kaiken siitä, kuinka suuri legenda dartsissa Taylor on.

Seuraavaksi eniten maailmanmestaruuksia on Michael van Gerwenillä, joka on voittanut kolmesti pystin. Kahdessa voitossa ovat puolestaan Gary Anderson, Adrian Lewis, Peter Wright ja John Part.

Viime vuoden MM-kisat ovat olleet Lukejen juhlaa, sillä vuonna 2024 pokaalin nosti ilmaan Luke Humphries ja vuonna 2025 puolestaan sensaatiopelaaja Luke Littler.

1994 – Dennis Priestley
1995 – Phil Taylor
1996 – Phil Taylor
1997 – Phil Taylor
1998 – Phil Taylor
1999 – Phil Taylor
2000 – Phil Taylor
2001 – Phil Taylor
2002 – Phil Taylor
2003 – John Part
2004 – Phil Taylor
2005 – Phil Taylor
2006 – Phil Taylor
2007 – Raymond van Barneveld
2008 – John Part
2009 – Phil Taylor
2010 – Phil Taylor
2011 – Adrian Lewis
2012 – Adrian Lewis
2013 – Phil Taylor
2014 – Michael van Gerwen
2015 – Gary Anderson
2016 – Gary Anderson
2017 – Michael van Gerwen
2018 – Rob Cross
2019 – Michael van Gerwen
2020 – Peter Wright
2021 – Gerwyn Price
2022 – Peter Wright
2023 – Michael Smith
2024 – Luke Humphries
2025 – Luke Littler

Vedonlyönti

Dartsin MM-kisoihin on tarjolla myös mieletön määrä vedonlyöntikohteita, sillä tapahtuma on todella kiinnostava myös betsaajien keskuudessa. Monet tykkäävätkin laittaa viihde-vetoja pelien seuraamisen kylkeen. Epicbet on erikoistunut darts-vedonlyöntiin, sillä yhtiö tarjoaa todella laadukkaan kohdevalikoiman niin pre match -kohteisiin kuin live-vetoihinkin.

Epicbetin valikoimasta löydät todellisia erikoiskohteita, mutta myös kaikki suosituimmat kohteet markkinoiden parhaimmistoon kuuluvilla kertoimilla.

Televisiointi

Dartsin MM-kisat tulevat joka vuosi myös televisiosta, sillä Viaplay omistaa TV-oikeudet. Yhtiö näyttää myös laajasti muita turnauksia vuoden aikana, mutta tietysti vuoden vaihteessa pelattava MM-turnaus on se massiivisin tapahtuma.

Tämän lisäksi myös PDCTV on yksi tapa kattoa MM-kisat sekä kaikki muut vuoden turnaukset.

Darts MM-kisat uutiset

Luke Humphries latasi todella kovan arvion Luke Littleristä – ”Hän on...

Luke Humphries kärsi sunnuntaina tappion World Masters -finaalissa, kun mies joutui jälleen toteamaan Luke Littlerin paremmakseen. Dartsin maailmanmestaruuden voittanut Luke Littler saavutti jälleen yhden merkittävän...

Dominointi jatkuu! Luke Littler voitti ensimmäistä kertaa World Masters -turnauksen!

Luke Littler nappasi jälleen yhden tittelin kokoelmaansa, kun mies juhli sunnuntaina World Mastersin voittoa. Littler sai sunnuntai-iltana pelatussa finaalissa vastaansa maailman kakkospelaajan Luke Humphriesin. Kahden...

Luetuimmat

Luke Humphries latasi todella kovan arvion Luke Littleristä – ”Hän on...

Luke Humphries kärsi sunnuntaina tappion World Masters -finaalissa, kun mies joutui jälleen toteamaan Luke Littlerin paremmakseen. Dartsin maailmanmestaruuden voittanut Luke Littler saavutti jälleen yhden merkittävän...