Dartsin MM-kisojen historia 180 pisteen sarjoissa – menevätkö ennätykset uusiksi?

Dartsin MM-kisojen otteluohjelma Grand Slam of Darts European Championshipin World Grand Prix Premier League New Zealand Australian Luke Humphries World Matchplay Dartsin

Dartsin MM-kisojen kohdalla yksi mielenkiintoinen seurattava on 180 pisteen sarjat, joihin liittyvä laskuri rullaa myös televisiolähetyksissä.

180 pisteen sarjat herättävät aina yleisössä tunnetta, joten fanit odottavat aina vesi kielellä sitä hetkeä, kun kolme tikkaa pamahtaa putkeen tripla-20:een. Viime vuosina tästä on päästy nauttimaan entistä enemmän, sillä kahtena viime vuotena on laitettu ennätyksiä uuteen uskoon. Kohta ollaankin siinä pisteessä, että päästään hätyyttelemään tuhannen haamurajaa.

Varsinkin Luke Littler tulee varmasti tämän vuoden turnauksessa heittämään mielettömän määrän 180 pisteen sarjoja. Tällaista tykitystä ei kenties ole aikaisemmin nähty, joten se nostaa jo automaattisesti keskiarvoja. Tietysti se vaatii sen, että nuorukainen pystyy heittämään tänä vuonna nähdyllä tasolla, vaikka paineet ovat valtaisat.

Mainos:
Big Fish!
Huikeaa menoa läpi MM-kisojen.
Vihjeitä, tarjouksia ja kilpailuita jatkuvasti!
LUE LISÄÄ!

Lue myös: Kuka heittää eniten 180 pisteen sarjoja MM-kisoissa?

Eniten 180 pisteen sarjoja yksittäisissä MM-kisoissa

Ranking:Yhteensä 180 pisteen sarjoja:Vuosi:
19142024
29012023
38802019
48772021
58622020

Eniten yksittäisissä MM-kisoissa 180 pisteen sarjoja heittäneet pelaajat

1. Michael Smith – 83 (2022)
2. Luke Humphries – 73 (2024)
3. Gary Anderson – 71 (2017)
4. Peter Wright – 68 (2020)
5. Michael Smith – 66 (2023)

Viimeisten MM-kisojen parhaat 180 pisteen heittäjät ja heidän sijoituksensa

2024: Luke Humphries – (73 ja maailmanmestaruus)
2023: Michael Smith – (66 ja maailmanmestaruus)
2022: Michael Smith – (93 ja 2. sija)
2021: Gerwyn Price – (55 ja maailmanmestaruus)
2020: Peter Wright (68 ja maailmanmestaruus)
2019: Michael Smith (64 ja 2. sija)
2018: Rob Cross (66 ja maailmanmestaruus)
2017: Gary Anderson (71 ja 2. sija)
2016: Adrian Lewis (60 ja 2. sija)
2015: Gary Anderson (64 ja maailmanmestaruus)

Kuten tilastot osoittavat, niin 180 pisteen sarjojen heittäminen on edellytys menestykselle MM-kisoissa, mikä on myös odotettua, koska harvemmin huonoilla keskiarvoilla pelejä voitetaan liiaksi. MM-kisojen kohdalla tämä korostuu entisestään, kun pelit ovat normaalia selvästi pidempiä.


Turnaukset:
Edellinen artikkeliKuka heittää eniten 180 pisteen sarjoja MM-kisoissa?
Seuraava artikkeliDartsin MM-kisojen viihdepaketti – kisoja, vihjeitä ja tarjouksia koko tapahtuman ajan