Jani Haavisto onnistui loistavasti perjantaina, sillä suomalainen nappasi PDC Nordic & Baltic -kiertueelta paikan European Tour -kisaan.
PDC Nordic & Baltic -kiertue jatkuu tänä viikonloppuna Norjassa, jossa on luvassa todella isoja kilpailuita. Perjantaina homma aloitettiin kahdella European Tour -karsintakisalla.
Ensimmäisessä ei suomalaisia valitettavasti nähty finaalissa, vaan paikka ratkaistiin Michael Hansenin ja Johan Engströmin välillä. Lopulta tanskalainen Michael Hansen nappasi uransa ensimmäisen paikan European Tourille kaatamalla Engströmin 6-4. Hansen tullaan näkemään siis mukana Belgiassa käytävässä Flanders Darts Trophyssa.
Illan toisessa karsintakilpailussa nähtiin puolestaan sitten suomalaisten dominointia, sillä finaaliin selvisivät Jani Haavisto ja Jonas Masalin. Tämän vuoden Suomen kärkikaksikko ratkaisi keskenään paikan Swiss Darts Trophyyn, joka käydään 9.-11. lokakuuta.
Finaalissa ei lopulta ollut mitään epäselvyyttä voittajasta, vaan Haavisto nappasi ET-paikan viemällä finaalin 6-2.
Jani Haavisto eteni Swiss Darts Trophy -turnaukseen
Pelaajat: Jani Haavisto
Turnaukset: PDC Nordic & Baltic



