PDC World Youth Championship 2026 pyörähti tänään käyntiin alkulohkojen muodossa. Mio Varila sekä Luke Littler jatkavat parhaan 64 joukkoon.
Suomalainen Mio Varila on mukana tänään 5.10. alkaneessa PDC World Youth Championship -turnauksessa. 22-vuotias Varila teki debyyttinsä alkulohkossa ja esiintyi siinä hienosti edukseen. Ensimmäisessä ottelussa kaatui englantilainen Jack Boardman selvin ottein lukemin 5-1. Toisessa koitoksessa Arthur Allstonilla oli pöljä päivä, jättäen Varilan ilman mahdollisuuksia. Ottelu päättyi Allstonin nimiin 5-0 ja hän pelasi ottelun yli 96 keskiarvolla. Viimeisessä ottelussa Varila kasasi hermonsa oivasti kokoon ja kaatoi hollantilaisen Kyana Frauenfelterin niin ikään 5-1 numeroin. Tämä riitti neljän pelaajan lohkossa kakkossijaan ja näin ollen jatkopaikkaan 64 parhaan joukkoon.
Dartsin kirkkaimman timantin, Luke Littlerin osallistuminen aiheutti pientä hämmennystä darts-väestön keskuudessa. Littler on kuitenkin mukana hakemassa uransa toista titteliä. Alkulohko sujui maailmanlistan ykköseltä odotetun mukaisesti ja hän pelasi sen läpi legisuhteella 15-3. Littler on voittanut turnauksen jo kertaalleen vuonna 2023.
Turnauksen finaali pelataan sunnuntaina 29.11., finalistit ratkaistaan tänään 5.10. Wiganissa.



