Suomi nimesi heittäjät World Cup of Darts -turnaukseen

supertähdet Marko Kantele heittäjät Suomen
Kuva: YouTube

Suomi nähdään mukana World Cup of Darts -turnauksessa, joka on ohjelmassa Saksan Frankfurtissa 27.-30.6.

Turnauksessa nähdään mukana yhteensä 40 maata, jotka lähtevät taistelemaan mestaruudesta. Neljä korkeimmalle sijoitettua joukkuetta selviää suoraan toiselle kierrokselle, kun taas 36 maata aloittavat ensimmäiseltä kierrokselta. Nämä maat jaetaan 12 lohkoon, joissa kuissakin on kolme maata. Kaikki pelaavat kaikkia vastaan, minkä jälkeen lohkon voittanut maa etenee 16 parhaan joukkoon.

Suomelta nähdään mukana tänä vuonna Teemu Harju ja Marko Kantele. Harju nähtiin tällä kaudella European Tourilla ja myös Kantele lunasti viikonloppuna paikkansa kahteen tulevaan kisaan. Nyt kaksikko pääsee kimpassa testaamaan tasonsa aivan maailman eliittiä vastaan.

Mainos:

Viime vuonna Suomea edustivat Kantele ja Paavo Myller. Kaksikko voitti lohkossa Kiinan, mutta Belgialta tuli takkiin. Belgiaa edustaneet Dimitri Van den Bergh ja Kim Huybrechts voittivatkin lohkon. Belgia eteni aina välieriin asti, missä Wales oli vahvempi 8-7. Gerwyn Price ja Jonny Clayton menivät lopulta mestaruuteen asti, kun Skotlanti kaatui finaalissa 10-2.

Tämän vuoden turnauksessa ennakolta suurin mestarisuosikki on Englanti, jota edustavat Luke Humphries ja Michael Smith. Myös hallitseva mestari Wales on tietysti armottoman kova, kuten myös Michael van Gerwenin tähdittämä Hollanti. Englanti on edellisen kerran voittanut mestaruuden vuonna 2016, joten maa varmasti odottaa jo kipeästi mestaruutta.


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliUS Darts Masters ratkesi hurjaan jännitysnäytelmään – Rob Cross vei mestaruuden
Seuraava artikkeliNordic Darts Masters heitetään viikonloppuna – suomalaisille todelliset supertähdet vastaan