World Cup of Darts 2024 – tässä kaikkien maiden joukkueet

World Cup of Darts

World Cup of Darts -turnaus pelataan 27. – 30. kesäkuuta Saksan Frankfurtissa. Tästä löydät kaikkien maiden joukkueet.

40 maata taistelee kuun lopussa Frankfurtissa himoitusta pystistä, kun ohjelmassa on World Cup of Darts. Myös Suomen edustus nähdään paikalla, sillä Teemu Harju ja Marko Kantele kantavat ylpeästi sinivalkoisia värejä.

Hallitsevana mestarina turnaukseen lähtee Wales, jonka riveissä heittää viime vuonna voittoa juhlineet pelaajat Gerwyn Price ja Jonny Clayton. Ennakolta varmasti kovin joukkue on Englannilla, mutta maa ei ole juurikaan juhlinut viime vuosina. Luke Humphries ja Michael Smit ovat kuitenkin sen tason pelaajia, että vain mestaruus kelpaa. Tietysti myös Hollanti pitää nostaa esiin, sillä Michael van Gerwen ja David Noppert janoavat varmasti myös pokaalia.

Mainos:

Neljä korkeimmalle sijoitettua joukkuetta selviää suoraan toiselle kierrokselle, kun taas 36 maata aloittavat ensimmäiseltä kierrokselta. Nämä maat jaetaan 12 lohkoon, joissa kuissakin on kolme maata. Kaikki pelaavat kaikkia vastaan, minkä jälkeen lohkon voittanut maa etenee 16 parhaan joukkoon.

Sijoitetut joukkueet ovat Englanti, Wales, Hollanti ja Skotlanti.

World Cup of Darts – joukkueet:

Englanti – Luke Humphries ja Michael Smith
Wales – Gerwyn Price ja Jonny Clayton
Hollanti – Michael van Gerwen ja Danny Noppert
Skotlanti – Peter Wright ja Gary Anderson
Belgia – Dimitri Van den Bergh ja Kim Huybrechts
Pohjois-Irlanti – Josh Rock – Brendan Dolan
Saksa – Martin Schindler ja Gabriel Clemens
Australia – Damon Heta ja Simon Whitlock
Irlanti – William O’Connor ja Keane Barry
Itävalta – Rowby-John Rodriguez ja Mensur Suljović
Puola – Krzysztof Ratajski ja Radek Szagański
Tshekki – Adam Gawlas ja Karel Sedláček
Kroatia – Boris Krčmar ja Romeo Grbavac
Ranska – Thibault Tricole ja Jacques Labre
Ruotsi – Oskar Lukasiak ja Jeffrey de Graaf
USA – Danny Lauby ja Jules van Dongen
Bahrain – Basem Mahmood ja Duda Durra
Kanada – Matt Campbell ja David Cameron
Kiina – Zong Xiao Chen ja Chengan Liu
Taiwan – Pupo Teng Lieh and An Sheng Lu
Tanska – Benjamin Drue Reus ja Claus Bendix Nielsen
Suomi – Teemu Harju ja Marko Kantele
Gibraltar – Justin Hewitt ja Craig Galliano
Guyana – Norman Madhoo ja Sudesh Fitzgerald
Hong Kong – Man Lok Leung ja Lok Yin Lee
Unkari – Nándor Major ja Gábor Jagicza
Islanti – Arngrímur Olafsson ja Petúr Rudrik Gudmundsson
Italia – Michele Turetta ja Massimo Dalla Rosa
Japani – Tomoya Goto ja Ryusei Azemoto
Latvia – Madars Razma ja Valters Melderis
Liettua – Darius Labanauskas ja Mindaugas Barauskas
Malesia – Mohd Nasir Bin Jantan ja Siik Hwang Wong
Uusi-Seelanti – Haupai Puha ja Ben Robb
Norja – Cor Dekker ja Håkon Bjørge Helling
Filippiinit – Christian Perez ja Alexis Toylo
Portugali – José de Sousa ja David Gomes
Singapore – Paul Lim ja Harith Lim
Etelä-Afrikka – Cameron Carolissen ja Johan Geldenhuys
Espanja – Jesús Noguera ja José Justicia
Sveitsi – Stefan Bellmont ja Bruno Stöckli


Turnaukset:
Edellinen artikkeliKoominen tilanne MODUS Super Seriesissä – tikka ei lentänyt lähellekään edes taululle asti
Seuraava artikkeliRuotsalainen Johan Engström jysäytti kunnon paukun – pudotti hallitsevan mestari Peter Wrightin